Touhuiltu enempi tai vähempi... Hakua ollaan pariin otteeseen tässä välissä treenattu, työt jonkin verran ovat haitanneet treenailua. Ollaan otettu vallan ilmaisua ja viimeksi meni todella mallikkaasti. Näytölle menoissa ei apuja Tikki tarvinnut ja rulla tuli minulle asti, sivulle. Maalimiehet olivat noin 20 metrissä, tällä kertaa kovin näkyvästi esillä. Seuraavalla kerralla isken varmaan maalimiehet piiloon mutta matka suurinpiirtein sama. Jännä juttu, että ilmaisua treenatessa ei Tikki lähde palkan saatuaan tulemaan keskilinjalle kuten tekee etsintätreenissä. Tikki mitä ilmeisimmin saa hyvin minusta tukea kun juoksen perässä ja siten pystyy leikkimään maalimiehillä vapautuneesti. Nytkin oli toisena maalimiehenä vieras, jota ei näyttänyt katsovan kieroon kummallakaan kertaa :).

Agilitysta jouduttiin pitämään taukoa juoksun takia ja juoksun loputtua tietenkin intoa puhkuen kentälle:). Viime viikolla sain kolmet hyvät treenit aikaiseksi. Olin valmistautunut siihen, että kontaktit ne hajoaa ensimmäiseksi. Mutta neiti yllättikin minut positiivisesti. Yksin ollessani treenaamassa, en ottanut kuin kerran puomin ja A:n / treenikerta. En nähnyt mitään syytä hioa ja hinkata niitä, koska Tikki pysähtyi todella hienosti kuin seinään ja kovasta vauhdista. Olin ihan äimänä :P. Mutta on siis jotain koiran päässä tapahtunut tauon aikana ;). Viime viikon kolmannet treenit olivatkin sitten ohjatut treenit. Niissäkään ei sitten oikein mikään mennyt pieleen :). Siis eihän me virheettömästi koko ajan menty, mutta ei mennyt asiat pieleen... Oli kyllä todella hienoa palata tauolta. Katsotaan palaudutaanko ryminällä maanpinnalle kun tällä viikolla pääsen treenaamaan :D Ensi sunnuntaina olisi agirotu ja meillä siis pelkästään joukkuekisa, katsotaan kuinka käy...

Tokoa olen treenannut koko kesän aikana vain kerran, häpeä myöntää... Juhannuksen kynnyksellä tuli jostain aivan puskasta hirveä into treenata hiukan tokoa. Lähdin siis Tikin kanssa läheiselle jalkapallokentälle siinä toivossa, ettei siellä ole ketään kun kerran satoikin (kyllä lähdin jopa ihan sateessa treenaamaan ;P) ja ei onneksi ollutkaan. Tikki oli aivan intoa täynnä ja seuraaminen oli tosi hienoa, joten sitä otinkin vain pari pätkää. Muita mitä treenasin oli ruutu (kiersi nyt jostain syystä vasemman kautta), erilaiset noudot ja kaukokäskyt. Kovinkaan hyvin en enää muista miten meni :D. Kaukoissa taisin treenata ekaa nousua seisomaan, joka tuottikin jonkin verran vaikeuksia...

Jos sitä nyt taas intoutuisi enemmän touhuamaan hauvojen kanssa :). Olen jo hiukan katsellut elokuulle agilitykisoja Tikille...