Lähdin hallille heti aamulla ja treenasin tokoa niin Tikin kuin Mörrinkin kanssa ja lisäksi pienet alikiitoreenit Tikin kanssa.

Aloitin Tikin kanssa tokolla ja perinteisesti noudoilla. Nyt otin ensin ohjatun noudon puukapulalla ja hyvinhän se meni. Niitä siis useampi toisto. Sitten otin seuraamispätkiä ja palkkasin juoksuosuuksista. Niissä, kun Tikki on alkanut hiukan herpaantumaan eli olen treenannut sitä liian vähän ja liian vähän palkkaa. Loppu kohden näyttikin jo tosi hyvältä. Sitten vuorossa metallinouto. Nyt pistin kapulan taas hiukan kauemmas. Ainoastaan kerran jouduin puuttumaan väärään tapaan, muuten meni hienosti. Lopuksi vielä luoksetuloa. Ensimmäinen versio läpi ja toisella kerralla pysäytin seisomaan ja heitin pallon heti suullisen käskyn jälkeen.

Mörrin kanssa otin ensin pienen seuraamispätkän ja sitten keskityin taas ohjattuun noutoon. Nyt pidin kahta kapulaa niin, että keskellä oli aina kapula ja sitten vaihdellen joko oikealla tai vasemmalla riippuen mikä noudettiin. Taas pieniä tarkkusongelmia ja oikea puoli tuntui teettävän enemmän vaikeuksia. Täytyy siis treenata lisää, lisää ja lisää. (onneksi ei ole kisoja tiedossa;) ) Satunnaisesti palkkasin merkiltä. Lopuksi vielä luoksetulo ja paljon leikkiä :).

Tikin agilityreenit keskittyivät pitkälti keinuun. Taisin nyt löytää hyvän keinon miten saan Tikin etenemään keinun loppuun vaikka itse erkanenkin sivuttaissuunnassa. Täytyy siis käyttää tätä tapaa jatkossa aina (tai siis aina kun muistan...). Kontaktit sujuivat hyvin, kuten yleensäkin treeneissä..