Tänään käytiin Ninan kanssa Haunisissa kenttäreeneissä. Otin ensin Tikin kanssa ihan tokoa. Aloitin nakkiseuraamisella, eli palkkasin nakeilla ja palkkasin paljon. Tuntui tosi hyvältä ja oletan, että näyttikin :). Sitten otin pitkästä aikaa metallinoutoa. Sitähän ei olla tässä ainakaan viikkoon otettu ja ainoat noudot on ollu noita PK-puolen noutoja. Tikki teki todella hienosti. Otin ensin pari toisota niin, että kapula ihan lähellä sitten lopuksi vielä niin, että kapula noin kolmen metrin päässä. Hienosti kävi ottamassa kapulan takakautta joka kerta. JES!! Sitten otin luoksetuloa. Ensin otin läpi ja palkkasin perusasennosta. Sitten seuraavaksi pysäytin seisomaan josta palkkasin, seisahtuminen oli ihan hyvä. Sitten laitoin Tikin seisomaan ja jatkoin maahanmenoon asti, josta palkkasin. Sitten koira vielä maahan ja loppupätkä, josta palkka lennosta. Hyvältä sekin tuntui. Sitten siirryin pk-puolelle ;). Otin ensin tasamaan noudon 650 kapulalla, palautusvauhti vähän laiska. Täytyypi miettiä mitä tehdä asialle... Sitten hyppynoutoa. Ensimmäinen epäonnistui, kun ei Tikki hypännyt (viime viikkoinen kolautus painaa vielä). Helpotin asiaa hiukan menemällä noin metrin Tikin edelle ja sitten käskyttämällä hypylle ihan normaalisti. Tämä riitti hyvin auttamaan esteen yli. Otin näin kaksi kertaa. Täytyy siis jatkossa auttaa vain neitiä selviytymään. Lopuksi vielä estenouto. Kapula lensi hieman sivuun ja Tikki näkikin mut palatessaan, mutta silti hienosti suoritti välissä olleen esteen :). Meni siis hienosti kokonaisuudessaan nuo reenit.

Sitten siirryttiin Tikin kanssa rullatreenin puolelle. Nina toimitti maalimiehen virkaa niin, että sain otettua meille vaikeammalta puolelta ilmaisua. Ensimmäinen oli irtorulla, eikä ongelmia. Seuraavat kolme olivat kiintorullia ja niissäkään ei oikeastaan ongelmaa. Yhdellä Tikillä kesti hiukan kauemmin ennen kuin otti rullan suuhun, mutta eihän se haittaa ja sitten kolmannella palautusvauhti oli vähän hidas. Lopuksi vielä irtorulla ja palkaksi aina ihana mäkkäripallo :). Kaikki palautukset lähtivät nyt oikeaan suuntaan. Ehkä tuo kiintorullailmaisu alkaa nyt sujumaan. Kunhan pääsisi viikoittain kentälle sitä ottamaan.

Treenien jälkeen keskustelimme vielä pitkään Ninan kanssa kaikkea koulutuksesta ja tietty hausta. Hauskaa oli, kiitos Nina jälleen seurasta :).