Huhuh. Kirjoitin sitten mukavasti hyvin menneistä hakutreeneistä ja sitten teksti häviää sinne kuuluisaan bittiavaruuteen...prkl...

Mutta kuitenkin. Tänään oltiin pienen tauon jälkeen hakuilemassa ja treenit meni hyvin :). Tarkoituksena oli opettaa Tikille mihin suuntaan kuuluu alueella aina kääntyä. Eka ja toka olivat noin 10 metrissä, kolmas ja neljäs noin 15 metrissä ja viides & kuudes noin 20 metrissä. Ekalta ja vikalta irtorullat, muilta kiintorullat (ekaa kertaa metsässä). Itse juoksin aina lähetyksen jälkeen alueelle viistosti eteenpäin, eli Tikin ei tarvinnut tuoda rullaa keskilinjalle vaan vain aluetta eteenpäin. Tokalla ei aluksi ottanu rullaa suuhunsa, mutta palasi itsenäisesti maalimiehelle joka vihjaisi kiintorullasta ja Tikki toi toisen yrittämän jälkeen rullan mulle. Viidennellä maalimiehellä Tikki otti kiintorullan ok suuhun, mutta jäi jotain ihmettelemään maalimiehelle. Katsoi pari kertaa mua kohti rulla suussa. Itse pysyin passiivisena ja odotin Tikin ratkaisua. Lopulta pienen mietinnän jälkeen Tikki lähti mua kohti rulla suussa, josta heti kehuin. Näitä kahta asiaa lukuunottamatta treenit menivät oikein mainiosti, eikä nuokaan mitään pahoja juttuja olleet. Ensi kerralla jatketaan samaan malliin ja katsotaan koska Tikki oppii tuon eteenpäin tulemisen...

Tokossakin ollaan pidetty jonkin verran taukoa kisojen jälkeen, ihan mun koulun takia. Onneksi alkaa kouluhommat olla jo tosi vähissä niin pääsee ja ehtii taas treenaamaan :)