Käytiin eilen Anna-Maijan kanssa Haunisissa treenaamassa. Ennen AM:n tuloa ehdin mukavasti ottamaan taas piilojenkiertoa. Tällä kertaa menikin jo huomattavasti paremmin. Eli pienestä tuntuu olevan kiinni loppujen lopuksi, että saan tuon otuksen kääntymään molempiin suuntiin. Katsotaan mitä vaikutusta tällä on itse hakuiluun...

Tikin kanssa oli aika pitkät tottistreenit. Ensin hiukan seuraamista AM:n käskytellessä mitä sattuu. Olin tyytyväinen Tiksulaisen seuraamiseen. Ei edistänyt ainakaan ihan kamalan paljon. Sitten otin ruutua. AM vei lelun ruutuun ja sitten hän käskytteli kovin. Merkillä Tikki ei tällä kertaa ollut älyttömän levoton, palkkasinkin aika paljon merkiltä. Itse ruutuun meno olikin sitten kovin vaikeaa. Minun takana eli Tikin silmien edessä oli idioottiringin merkit, jotka kovin vetivät Tiksua puoleensa. Joka kerta tosin Tikki teki vain kaaren kun tajusi, ettei ruutu olekaan siellä suunnassa ja löysi kyllä aina ruutuun. Tätä otettiin sitten useamman kerran niin, että AM vei lelun ruutuun Tikin seistessä merkillä ja minä vielä näytin sinne päin. Jopa näin tuli kaarta. Sain Tikin menemään suoraan ruutuun, kun olin vaan itse tarpeeksi lähellä. No tulipahan esiin asia, jota pitää tosiaan treenata... Seuraavaksi otin idaria. Ensimmäiseksi asennoksi Tikki päätti ottaa istumisen, joten homma alusta.. Seisominen tämän jälkeen onnistui, jätin lisäksi vielä pallon kulmaan jonne sitten vapautin Tikin ollessani sen takana. Tästä jatkettiin sitten istumiseen, joka meni hyvin. Palkkasin tästä heti namilla. Taisin kävellä useamman kerran Tiksun ohi ja vasta sitten otin mukaan seuraamiseen. Maahanmeno meni hyvin, siitäkin heti nami palkaksi. Lopuksi vielä seurautin yli loppukohdan ja palkkasin. Ja ihan lopuksi homma ns. alusta ja palkka seuraamisesta ekassa kulmassa. Huomasin, että pitää ilmeisesti enemmän palkata seuraamisesta myös asentojen jälkeen. Olen aika paljon palkannut seuraamisesta aina alussa. Tuo seisominen tuntuu tällä hetkellä olevan se meidän idarin kompastuskivi, joten senkin suhteen treeniä... Seuraavaksi vuorossa oli ohjattu nouto. Samaan malliin kuin viimeksikin. Eli ensin pelkkää virittelyä AM:n käskytellessä ja minun syöttäessä koiruudelle namia. Sitten pelkkää merkillä seisomista AM:n käskytellessä. Nämä olivat tällä kertaa tosi hyvät. Kerran uskalsin ottaa merkille lähetyksen, josta sitten pallo lensi palkaksi, kaikkien virittelyjen ym kanssa. Se meni hyvin. Tosin sen jälkeen piti ottaa vielä pelkkää virittelyä ja Tikin ilme olikin jo taas heti muuttunut. Joten paljon paljon noita vielä erikseen. Vielä sitten itse noutoa erikseen. Pari kertaa jouduin komentamaan rumasta otosta, mutta loppuun sain kolme tosi hienoa kapulan ottoa. Siihen oli siis hyvä lopettaa se :). Sitten vähän kaukoja läheltä, tekniikka vaikutti hyvältä :). Sitten ihan treenien lopuksi pk-esteitä. Hyppyestettä molemmista suunnista ja Tikki hyppäsi hyvin. Näyttää siis hyvältä, edelleen saa kyllä pitkään käyttää namipalkkaa. Tiedä sitten koska uskaltaa mitään toiselle puolelle heittää... A-esteessä (tai kiipee-este jolla nimellä Tikki sen tietää ;)) ei taaskaan ongelmaa. Tai siis sellainen ongelma, ettei koira pysy pöksyissään sen esteen edessä vaan yrittää koko ajan varastaa ;).

Kaiken kaikkiaan hyvät treenit. Kiitos Anna-Maijalle treeni- ja lenkkiseurasta :)