Perjantaina poikkesin pk-kentällä ottamassa hiukan pk-tottista. Seuraaminen vain parani loppua kohden. Alkuunsa oli keulimista, mutta parani hyvin pian. Tikki oli tosi hyvässä vireessä. Jäävät olivat ok, hiukan hitaahkot ehkä. Luoksetulossa tuli avuin ihan ok eteen. Katsotaan nyt saanko mitenkään tuota ketjutettua oikein... Noudot ihan ok. Huomaa, ettei painavammat kapulat ole ollu vähään aikaan käytössä. Hyppyeste oli taas pieni kummitus, johtuen ihan viime syksyn osumista. Sain kuitenkin monta hyvää hyppyä ja kapula suussa Tikki sai vielä pomppia. Estenoudossa ei taaskaan mitään ongelmaa. Eteenmenoa ei olla otettu sitten pitkään aikaan ja olin itse asiassa yllättynyt kuinka loistava se oli. Pallon jätin kentän reunaan jossain vaiheessa seuraamisia. Eli väliin jäi seuraamista, jäävät, luoksetulo ja noutoja iso liuta. Silti Tikki teki tosi hienon, nopean ja suoran eteenmenon pallolle.

Tänään oli vuorossa hakutreenit. Mietin pitkään minkälaisen treenin kehitän. Päädyin ottamaan molempiin kulmiin maalimiehet, joista kakkonen "umpipiilossa". Kolmas oli tyhjä, nelonen valmis niin kuin viideskin. Kuudes oli suora palkka. Kaikilta muilta maalimiehiltä siis kiintorullailmaisu. Umppareista ei olla ennen otettu kiintorullailmaisua. Kaikki ilmaisut tosi hienoja! Pistot eivät olleet ihan niitä suorimpia, tosin tuuli varmasti aiheutti osan näistä Tikin hakeutuessa tuulen alapuolelle. Tyhjä oli Tikille vaikeammalle puolelle eli oikean käden puolelle. Tikki kuitenkin kääntyi alueella eteenpäin!! JES!! Kaikilta maalimiehiltä Tikki toi rullat alueella eteenpäin, myös siis siltä vaikeammalta!! JES JES!!! Tikki jaksoi hyvin. En muista ollaanko ikinä tehty näin pitkää treeniä, kun on ollut ilmaisut mukana. Näytöille mennessä roikuin aika sisukkaasti liinassa kiinni ja hyvin tuo pieni musta jaksoi silti vaan kiskoa. Viimeiselle näytölle päästinkin sitten menemään ihan itsenäisesti. Kaiken kaikkiaan oli kyllä taas tosi hyvät treenit. Että olen koiraani super tyytyväinen. Nyt täytyy vain miettiä, että alanko vahvistamaan maalimiehen kunnollista tarkastamista irtorullin ja suorilla palkoilla. Luulen, että Tikki on sen tyyppinen koira joka voi aika helposti alkaa fuskaamaan noissa maalimiehen tarkistuksissa. Neiti kun on nopea, terävä ja vilkas niin tuollaiset asiat voi tapahtua silmän räpäyksessä. Tällä hetkellä Tikki tarkistaa hienosti maalimiehet ja ottaa rullan nopeasti. Mutta luulen tällaisessa asiassa ennaltaehkäisyn olevan aika kova sana. Saakin tosissaan alkaa miettimään vaihtelevia treenejä :) Kivaa :)