Tunnelin päässä siis. Sitä ei vielä varmuudella tiedä. Joka tapauksessa käytiin lauantaina hakuilemassa. Pohdinnat ovat olleet kovat viime aikoina haun suhteen ja alan pikkuhiljaa päästä jonkinlaisiin lopputulemiin. Lauantain treeni auttoi tämänkin suhteen paljon. Tikillä otin yhteensä neljä ukkoa ja kaikki näkömielikuvin. Eli ensin näyttäytyi mm nro 4, sitten nro 3, nro 2 ja viimeisenä nro 1. Ja lähetykset siis normaalissa järjestyksessä. Jokaiselle maalimiehelle Tikki lähti hyvin ja ihan kohtuu suoraan. Palkkana oli tällä kertaa vain lelut. Ja olin ohjeistanut maalimiehet niin, että jos Tikki itse jää/tulee leikkimään ja tarjoamaan leikkiä niin sitten tietenkin leikitään. Mutta jos Tiksu olisi päättänyt lähteä mun luo niin sitä ei saisi kutsua takaisin. Jokaiselle piilolle menin itsekin ja Tikki oli joka kerta ensin tulossa minun luo, mutta nähdessäni minut palasikin maalimiehen luo. Piilolla itsekin istuin ihan maahan ilman mitään kiirettä seuraavalle. Tikki leikki joka kerta hyvin, joten ei siinä mitään ongelmaa (kuten ei aikaisemminkaan). Kaikin puolin olin treeniin tyytyväinen, mutta sain lisää pohdittavaa. Toisaalta sain pohdinnoilleni jotain suuntaa :). Lähinnä mietin sitä, mikä on Tikille itselleen luontaista. Ja toisaalta sitähän pitäisi tukea eikä ns väkisin tarjota jotain muuta toimintamuotoa. Tuntui, että Tikin ensimmäinen ajatus lelun saatuaan on tulla minun luo. Ja itse asiassa niinhän Tikki on saanutkin toimia lähes koko "haku-uransa". Eli Tikki on aiemminkin (ennen ilmaisun tultua kuvioihin) käynyt hakemassa maalimieheltä lelunsa ja se on toiminut ihan hyvin. Olen nyt päättänyt palata tähän tapaan. Eli jos on suorapalkka kyseessä saa Tikki tulla lelun kanssa pois minun luo ja me leikitään sitten. Tikkihän ei tee hakua sen takia, että sen mielestä maalimiehet olisi jotenkin ihqja. Joten en sitä halua jatkossakaan "pakottaa" jäämään maalimiehelle ilman minua. Näytöillähän ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, koska roikun tiiviisti perässä. Ja selkeästi Tikki tarvitsee leikkimiseen vieraiden kanssa mun tuen. Joten tällä mennään nyt jatkossa ja katsotaan onko asialla vaikutusta suuntaan jos toiseen. Jossain vaiheessa alan varmaan ottamaan ilmaisua taas mukaan treeneihin. Tosin Tikillä se tulee olemaan vain murto-osa maalimiehistä, todennäköisesti...