Jäänyt kirjaamatta, mutta ollaan silti treenattu jonkin verran.

Hakua ollaan päästy ottamaan kahteen otteeseen. Alue on ollut sama molemmilla kerroilla, ihan hyvä tähän tarkoitukseen. Otin myös tarkoituksella suht identtiset treenit. Kuusi maalimiestä, joista yksi ilmaisuna loput suoraa palkkaa. Edellisellä kerralla teki oikean käden puolelle epävarmoja pistoja ja vasemman käden puolelle ihan ns normaaleja pistoja. Halusin ns uusintatreenillä katsoa onko joku ihan uusi esiintyvä asia vai vain yhdessä treenissä ollut juttu. Eilisessä treenissä Tikki löysi maalimiehet nro 1,2 ja 4 ekoilla pistoilla, jotka kaikki olivatkin tosi hyviä pistoja. Tällä kertaa ilmaisu oli kevyestä umpparista nro 4. Kolmoselle jouduin lähettämään uudestaan, kun jäi pyörimään isojen kivien etupuolelle, eikä edennyt niiden taakse jossa maalimieskin oli. Uusintalähetyksellä ok. Ja Tikki oli kuulemma tässä ollut todella innokas etsimään maalimiestä kivien takaa. Maalimies oli siis nähnyt Tikin työskentelyn. Eli positiivista. Vitoselle jouduin lähettämään myös uudestaan, muuten ok. Viimeiselle olisi pitänyt lähettää hieman aiemmin aluetta mitä sitten lähetin. Eli vikallekin toinen lähetys. Tässä taas kävi kierroksilla ja nappas käteen. Hetken jäähylle maahan ja uudestaan, ja ihan ok. Suurin ongelma oli se, ettei Tikki edennyt suoraan. Jos olisi edennyt suoraan niin olisi maalimieskin löytynyt. Nyt siis pitää ottaa kuurina panostus suoruuteen. Positiivista oli se, ettei Tikki tehnyt sellaisia tynkäpistoja mitä on tehnyt ollessaan epävarma -jostain-.

Agilitya käytiin treenaamassa ryhmätreeneissä ja Tikki oli ekassa harjoituksessa aika Pro :). Ihanaa miten sillä ei keitä yli vaikka onkin ollut taukoa. Tuntuu että tekee ihan eri intensiteetillä juuri tauon jälkeen. Ja vauhtiakin tuntui olevan taas hippasen enemmän ;). Kisoja olen pääsyt katsomaan jopa agilityn puolelle. Toivotaan parasta, että se kakkosen vika nolla nyt napsahtaisi...