Eli taas jonkinlaisen tauon jälkeen päästiin hakumetsään!! Otin tarkoituksella Tikin kanssa ihan lyhyen treenin. Maastona tuttu lentokentän vieressä oleva aukea metsä. Otettiin molemmat etukulmat, toisessa umpipiilo ja kolmas vielä noiden lisäksi. Kaikki edelleen ilmaisuja kiintorullalla ja valmiina. Ekalla oli taas rullaa tuodessaan tekemässä u-käännöksen jonka peruutti kun huomautin, muuten ok. Toisella umpparilla tapahtui jotain ihme sähläystä. Tikki ei heti ottanut rullaa, hyppäsi piiloa vasten jolloin piilo kaatui. Tikki tuli kuitenkin pienen sähläyksen jälkeen minua kohti rullan kanssa mutta tiputti sen n 15 metriä ennen mua. Tällaistakaan ei ole ennen sattunut. No huusin maalimiehelle että tulee uudestaan ja lähetin uudestaan ilmaisemaan. Tämä tällä kertaa ilman suurempia sähläyksiä ja ilmaisukin ok. Kolmas eli viimeinen myös meni hyvin. Kaikin puolin siis hyvät treenit vaikka pientä sählinkiä olikin ilmassa :) Pienessä ajassa tuntuu tuolla palkkauksen muuttamisella olevan merkityksensä. Katsotaan nyt miten menee jatkossa. Nyt alan sitten lisäämään taas maalimiesten määrää, kunhan selvitään jatkossa ilman sairasteluja ja päästään kunnolla treenaamaan.

Muumi oli eilen taas tosi dementikko ja hidas lenkillä. Ja Mörrillä tuntuu taas jalka vaivaavan. Nyt nuolee tassun päältä. Olisikohan rikko edennyt...