Tänään oli taasen hakutreenit, haku on kyllä kiva laji :)

Treenattiin Kärrysissä ihan tutussa metsässä. Otin Tikille yhteensä 8 maalimiestä, kaikki suoralla palkalla ja valmiina loogisesti :). Kaiken kaikkiaan tosi hyvät treenit. Yhtään tynkää ei tullut ja kolmatta lukuunottamatta kaikki löytyivät ekalla pistolla. Kolmannella ukolla Tikki kääntyi aluetta väärään suuntaan ja teki siis tyhjän väärinpäin. Tikin "ilme" oli koko ajan tosi hyvä. Ei ollut korvat missään vaiheessa väärään suuntaan eikä yrittänyt näpsiä missään vaiheessa. Kaikin puolin siis tosi hyvä!! Tikki myös leikki tänään tosi hyvin ja ei oikein olisi millään irroittanut otettaan palloista jatkaakseen työtä. Tosi hienoa työnarkomaanilta, että jatkaa mieluummin leikkiä :) Ja me siis leikimme pidempään, kun ei halunnut jatkaa :). Lopuksi sitten repuilla Tiksi sai erikoisherkkua, kissanruokaa. Silmät olivat lautasen kokoiset, kun oli niiiiiin hyvää. Täytynee jatkaa tätä traditiota jatkossakin kun oli Tikin mielestä niin hauskaa :) Hyvä mieli jäi treeneistä, vaikka pistot nyt eivät olleet kaikkein kauneimpia. Mutta se mitä ollaan treenattu on edistynyt. Ja edistyminen on aina kivaa :) Nyt alan varmaan taas vaikeuttamaan hiukan treeniä tyhjiä lisäämällä kun 8 maalimiestäkin meni nyt näin hyvin. Ei hirveästi vie meitä eteenpäin, jos koko ajan olisi näitä samoja treenejä.