Tiistaina tosiaan illalla oli agin ryhmätreenit. Täytyy myöntää, että ohjaaja alkaa pikkuhiljaa saamaan juonesta kiinni. Olin itse päättänyt nyt pysyä rauhallisena, ja sen teinkin :) Pari rimaa tuli koko treenissä alas, mutta lähestulkoon aina oman hätäilyn takia. Eli kun hätäännyin tuli myös käskyt väärään aikaan. Eli samaa oli huomattavissa kuin pääsiäisen tokalla radalla. Rauhallinen ohjaus = koira hyvin hanskassa ja rimatkin pysyy :). Olin tosi tyytyväinen meihin molempiin.

Keskiviikkona ajelimme Lauran kanssa kasvattajan luo katselemaan Glendan pienoisia. Olivat kyllä supersuloisia :) Omakin suosikki yllättäen joukosta löytyi...

Torstaina oli tarkoitus olla treffit hallilla Tanjan kanssa, mutta harmittavasti Fiialla oli koipi kipeänä. No me urheasti kuitenkin yksinään hallille :) Ensin otettiin tottista tyhjällä ulkokentällä ja Tikki oli kyllä tosi kiva oloinen. Tiksi teki innokkaasti ja kuitenkin sähltämättä. Tuli taas huomattua, että täytyy itse pitää ryhti suorana niin koirakin tekee ihan eri tavalla. Jo sivulle tulemiset olivat parempia, kun en kyyristellyt. Täytyy siis muistaa jatkossakin. Otettiin kaikkia avoimen luokan juttuja läpi, paitsi ei tietenkään esteitä. Jäävissä harmi, ettei ollut toista silmäparia, mutta tuntui menevän hyvin. Luoksetulot oli nopeita ja tuli hyvin eteen. Kilon noudossa edelleen tiputtelua, mutta treeniä vaan niin eiköhän sekin siitä. Eteenmeno oli tosi hieno :) Ensin ilman lelua ja Tiksi lähti suoraa ja lujaa eteenpäin. HIeman kaarsi kun karjaisin maahan, mutta parempi kuin ennen. Loppuun vielä eteenmeno pallolle.

Sitten siirryttiin halliin agittamaan. Toisella puolella oli valmiina esteet sopivasti sijoitettuna, joten sovelsin siitä meille hyvän radan. Paljon hyppyjä ja jonkilaista pyöritystä. Lisäksi oli meille vaikea kuvio, jossa koira pääsee kauas, mutta sen jälkeen pitää kääntyä suht tiukkaan. Taas oli tarkoituksena ohjata rauhallisesti. Koira toimi tosi hienosti! Pari rimaa tuli alas, osa mun käskytyksen takia ja osa kyllä ihan koirankin kiireen takia. Jälleen kerran olin todella tyytyväinen meihin molempiin. Myös ne vaikeat kohdat toimi tosi hyvin. Täytyy vaan jatkaa tätä rauhallisuutta ja kiinnittää huomiota, että käskyt tulee ihan oikeasti oikeassa paikassa...