Tänään lähdettiin pyörällä (Tikin murheeksi, ei tykkää siitä yhtään) kohti esineruutumetsää. Ihan hyvää treeniä ottaa esineitä myös rasituksen yhteydessä. Tuntuu, että liian usein tulee otettua koira ns. suoraan autosta ruutuun.

Tällä kertaa otettiin harppaus treenissä eteenpäin. Vein kaikki kolme esinettä kerralla metsään, edelleen toki hilluen ja riemuiten (onneksi on syrjäisempää aluetta ;) ) ja Tikki sai seurata tätä operaatiota. Esineet nro 1 ja 3 olivat miellyttäviä ja helppoja; sormikas- ja sukkamytty. Esine nro 2 oli Tiksille uusi, joku kuminen putkilosysteemi :). Tarkoituksena siis, että ekana ja vikana olis ollut tuollaiset helpommat ja mukavammat esineet. No Tiksi päätti toisin ;) Lähti ekalla lähetyksellä vinoon ja nosti esineen nro 2 :) Siirryttiin sitten nostamaan esinettä nro 3. Tähän tarvittiin kaksi lähetystä, kun lähti ekalla niin pahasti vinoon. Lopuksi sitten se esine nro 1, jolle tarvittiin myös kaksi lähetystä. Kaikkien esineiden kanssa leikittiin sitten ihan urakalla ja Tikillä tuntui olleen hauskaa :) Täytyy miettiä millaisen treenin sitä tekisi seuraavaksi. Voi olla, että otetaan joku helpompi väliin koska tällä kertaa se etsiminen ei ollut ihan niin intensiivistä kuin kahdessa aiemmassa treenissä. Mutta superpositiivista oli se, että tuo elukka nosti kaikki kolme esinettä ihan hyvällä työskentelyllä ja hyvässä ajassa (varsinkin kun vähentää nuo leikit välistä pois). Näyttää kyllä hyvältä ja lyhyessä ajassakin jopa :) Loistavaa suorastaan :) Mietin myös esineitä viedessä, että tällä hetsauksellahan saan kisoihinkin hyvän virittelyn. Kun treenihän jossain vaiheessa menee siihen, että Tikki on autossa ja hetsaan sitä siellä ja vien sitten esineet ruutuun. Tämän pystyn tekemään kisoissakin... No vielä ei ihan ole kisojen aika ja treeniaikaakin on vielä mukavan verran :)