Lauantaina treenattiin Tiinan kanssa esineruutua. Tällä kertaa Tikille harjoitus, jossa edelleen kolme esinettä. Tiina vei tällä kertaa esineet aina yksitellen ja me Tikin kanssa katsottiin lähetyslinjalta mihin se menikään piiloon. Ekaa esinettä etsi hiukan kauemmin, mutta etsi tosi hyvin. Jälkimmäiset esineet nousivatkin salamana. Tosi hienosti oli Tikillä nenä auki! Tikki "joutui" vielä oman ruutunsa päätteeksi seuraamaan Kessiin ruutua ja sekin teki varmaan motivaatiolle hyvää ;)

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa aksakisat. Tiedossa tällä kertaa yhteensä kolme starttia, joista kaksi jälkimmäistä muodostivat KV-kisan. Kaikilta radoilta hyl tuloksena. Kahdelta ekalta radalta tuli rima alas, jolloin mun ohjaus ei enää ollut parasta luokkaa ja Tikki pääsi nappaamaan väärät esteet. Vikalla radalla ei sitten enää ollut asenne kohdallaan kun tuloksellakaan ei mitään väliä. Huolimaton ohjaus ja Tikki väärälle esteelle. Kaikin puolin olen kyllä kuitenkin tyytyväinen. Tikki kulki tosi kivasti ja osasi sellaisia estekuvioita joita en ole tiennytkään :) Molemmilla agilityradoilla Tikki otti kontaktit tosi kivasti. Omakin käskytys taisi olla aika oikea-aikainen. Ja me tehtiin radat yhdessä, ei Tikillä itsellään ollut pahemmin ajatustakaan mistään muusta kuin siitä mitä mä sille kerroin :) Kiva koira!