Tänään käytiin Haunisissa hiukan tottista treenaamassa. Mennessä ei ollut mitään suunnitelmaa mitä osa-aluetta treenattaisiin, niin mikä suunnitelmallisuus ;) Päätinkin sitten ihan ex-tempore ottaa voittajan liikkeet palkatta ja katsoa missä mennään. Seuraaminen oli vähän heiluvaa, mutta muuten kivan oloista (henkilöryhmää ei yksin treenatessa saa oikein tehtyä, joten se jäi tekemättä..). Liikkeestä istuminen oli mielestäni hyvä. Liikkeestä maahanmeno + luoksetulo myös hyvä. Meinasi tosin tulla luoksetulon sivulle, mutta pienellä avulla korjasi eteen (tosin vinoon). Juoksusta seisominen + luoksetulo oli hyvä. Tässä ei sitten enää yrittänytkään tulla suoraan sivulle. Jääviin olin kokonaisuutena tyytyväinen. Kahden kilon nouto oli huono, tiputti kapulan kertaalleen ja väkisin yritti tuoda avuista huolimatta sivulle. Sain sitten Tikin tulemaan eteen. Hyppynouto muuten hyvä paitsi kiersi esteen takaisin, tämä otettiin heti uudestaan. Pienellä avulla takaisin hypyssä niin hyppäsi hyvin molempiin suuntiin. Avuilla toi ihan kivasti eteen kapulan. Estenouto olikin sitten lähes moitteeton, ainoastaan pienet avut eteentuonnin kanssa. Kaikissa noudoissa Tikillä oli hirveä kiire luovutuksen jälkeen siirtyä sivulle, vaikka sitä ei ole edes otettu. Täytyy siis jatkossa vahvasti palkata vain eteen. Loppuun eteenmeno pallolle, joka loistava ;). Tämän jälkeen otettiin vielä parit hinkkaukset. Eli molemmat luoksetulot jäävine asentoineen otettiin palkalla. Kahden kilon noutoa otettiin muutama toisto, niin suoraan lelulle vauhtinoutona kuin eteentuonteinakin. Joukossa hyviä ja huonoja ;) Lisäksi otettiin hyppy- ja estenoudot kertaalleen. Hyppynoudossa apu takaisinhypyssä ja molemmissa avut eteentuonnissa. Sitten vielä eteenmeno ilman palloa. Meni kyllä nyt Tikiksi hienosti maahan. Olen nyt tehnyt eteenmenon maahan-käskytyksen kanssa niin, että huudan käskyn vasta kun Tiksi ihan kentän reunassa. Näin neidin vauhti on jo hiukan hidastunut ja ehkä jopa jo hiukan odottaa sitä käskyä. Olen todennut, että ihan turha alkaa huutamaan täydestä vauhdista treeneissä tässä vaiheessa. Kun ei se kuitenkaan mene maahan nopasti ;) Kaikin puolin hirveän valaiseva treeni. Nyt tiedetään missä vaiheessa mennään, tosin ei tuo treeni mitään yllätyksiä tuonut. Edelleen epävarmoja nuo eteentulot ja hypyn tulohyppy. Samat jutut kuin aiemminkin :) Treeniä treeniä :)

Surku pääsi myös käymään kentän puolella. Alkuun sivulletuloja useampi toisto. Sitten vähän leikittiin lelu hieman veriseksi. Eipä Surkua tunnu hirveästi haittaavan hampaiden lähtö, mutta leikitään silti tällä hetkellä hiukan vähempi. Otettiin myös maahanmenoa lelun kanssa ja saatiinkiin useampi onnistunut toisto. Jos Spugge tajuaisi tuon maahanmenon paremmin lelun kanssa. Katsotaan olenko neljässä vuodessa oppinut itse opettamaan maahanmenon tuolla tavalla. Tikillehän en sitä niin osannut opettaa. Sitten otettiin noutokapulan hakemista ja se olikin Surkusta niin kivaa, ettei meinannut tuoda kapulaa lähellekään ;) Sitten lopuksi heiteltiin hiukan narupalloa ja yritin saada pienestä miehestä hiukan kuvia...