Treeneissä kulkee nyt hyvin niin eiköhän sen kohtalon pidä sitten tarttua peliin ja estää kaiken maailman kisailut hetkeen. Agilityssa Tikki oli ihan supermakea viime torstaina, olin niiiiiin tyytyväinen tuohon likkaan että! Hakua ollaan päästy ottamaan nyt pariin kertaan ja sekin on mennyt tauonkin jälkeen sen verta hyvin, että ehdin ajattelemaan yrittämistä hakukokeisiin. Noooo, eipä tartte ajatella enää.

Tiksillä on jälleen kerran anaalifisteli. Kyllä vitutti ja rankasti lauantai-iltana kun huomasin. Ainakin yhdet agilitykisatkin saa unohtaa. Piirimestaruuksista en ole ihan varma vielä, pitää laskea varoajat ja katsoa sitten uudestaan. Ja olettaen tietty, ettei tarvitse taas samaa rumbaa kuin vuoden vaihteessa PRKL!! No onneksi ei tarvitse ihan totaalisesti Tikkiä pitää sairaslomalla, treenaamme siis ihan normaalisti seuraavia koitoksia silmällä pitäen. Tänään siis kävimme eläinlääkärillä ja onneksi selvisimme ilman rauhoitusta. Tikki antoi huuhdella anaalit ihan omana itsenään, tosin takamukseen suihkutettiin puuduttavaa ainetta. Meinasi neiti silti rouhaista mua korvasta kun pidin tiukasti kiinni ;) Mutta oli siis tosi fiksusti, vaikka varmasti tuntui ikävältä. Mukaan saatiin sulfa-kuuri ja keskiviikkona soitellaan sitten bakteeriviljelyksen tuloksia ja toivotaan, että nyt saatu kuuri tepsii pöpöön. Viimeistään sitten kuurin loputtua mennään kontrollikäynnille... Vakavasti alan harkitsemaan Tikiltä anaalien poistamista, ei tällaista Erkkikään jaksa.

Niin ja lisäksi perjantaina Mörri pääsi lääkärillä käymään. Laihtumisen takia käytiin ottamassa verikokeita, jos niistä selviäisi joku syy. Niiden tulokset pitäisi tulla huomenna tai sitten keskiviikkona.