Olipahan taas päivä... Aamulla normaalisti töistä kotiin ja samantien sänkyyn. Seuraavaksi herään tunnin nukkumisen jälkeen siihen kun Kalle herättää sanomalla, että Surkulla on jotain suussa vialla. Samantien siis Spuggea tutkimaan ja tosiaan jotain on vialla. Ensin tutkittiin, että onko suussa jotain vierasesinettä, no ei ole. Suu ei mene kunnolla jostain syystä kiinni, aukeaa kyllä mutta kiinni ei mene. Jää selkeä ainakin sentin rako. Ei auta kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen, että on mennyt leuat pois paikoiltaan ja seuraavaksi alkaa miettimään että helvetti jos on murtunut. Äiti kuskiksi ja kohti Vettoria (kiitin onnea, että kerrankin kävi edes jossain hyvä tuuri). Eläinlääkäri soitti ortopedin paikan päälle ja Surkun saatua rauhoituspiikki me lähdimme kotiin ja minä suoraan sänkyyn nukkumaan. Sovittiin, että soittavat äitille kun saa hakea pois. 2,5 tunnin unien jälkeen taas nokka kohti Vettoria. Surkun leuasta oli otettu kuvat, jotka paljasti sen ettei missään ole vikaa (ihania nämä kun ei ole mitään vikaa näkyvissä). Ei siis murtumia ja kaikki oikeilla paikoilla. Vika/vaiva siis todennäköisesti lihasperäistä ja diagnoosina leukalukko. Eläinlääkärin mukaan kuulemma yleistä shelteillä?!?!?! Surku oli saanut suoneen kipulääkettä, kahta eri laatua joista toinen opiaattipohjainen. Leuat eivät edelleenkään menneet ihan kiinni asti, mutta onneksi vähän parempi mitä aamulla. Ja vaiva ei Surkua enää niin kauheasti vaivannut mitä aamulla. Ei muuta kuin kotiin kipulääkkeiden kanssa ja jälleen nukkumaan. Surku nukkui omaa huumetokkuraansa pois vieressä. Huomisaamusta aloitetaan sitten kipulääkitys suun kautta. Viikon verran seuraillaan ja jos ei ala tulla muutosta tai menee pahempaan suuntaan niin uudestaan lääkärille.

Surku on nyt siis sairaslomalla jonkin aikaa, kunnes vaivat paranee. Ei näköjään kannata suunnitella mitään mitä pitäisi tehdä/treenata. Hetken tämä meidän elämä olikin taas hyvillä raiteilla. Alkaa tämän laadun paskakuppi olla pikkuhiljaa ääriään myöten täynnä. Mitäköhän tässä vielä joutuu kestämään. Surkun kasvattajan sanoja lainatakseni: kaikkea paskaa sitä taas tulee!