Treffattiin Annen kanssa Kupittaalla (oli ihan pirun kylmä tuuli, hrrr). Tikki otti taas lähestymisiä henkilöryhmää kohti. Hetsasin Tikkiä naruleluun aina ennen seuraamispätkiä. Kesti muutaman kerran ennen kuin Tikki alkoi osoittaa turhautumista kun ei saanut lelua, mutta hyvä että tuli sekin esille. Tuolta sitä saa kyllä välillä oikein kaivaa :) Nyt oli lähestymiset hyviä, olin niihin tyytyväinen. Otin vielä pienen pätkän perusseuraamista kun vierestä kulki lapsilauma, eli käytin häiriön hyväksi. Nyt Tikillä oli paikka hyvä ja muutenkin aikast hyvää seuraamista. Sitten otettiin liikkeestä seisomisen asentoa. Tätä otettiin viimeksikin Annen (ja Sessan) kanssa treenatessa. Tässä välissä en ole ehtinyt ottaa tätä yhtään kotitreeninä, mutta Annen mukaan oli jotain Tiksu selvästi oppinut. Vaikka vieläkään ei ne tsaaut pysyneet kunnolla paikallaan. Täytyy siis ottaa sisätreeniin tämä. Sitten halusin ottaa luoksetulon ja otin sen maahanmenon yhteyteen. Luoksetulot otin molempiin suuntiin. Maahanmenossa ajattelin auttaa Tikkiä käsimerkillä ja tässä Anne huomasikin hyvän asian. Tiksu ei reagoinut mun pakotteeseen (käsimerkki) kunnolla ja hiottiin sitä sitten. Ensin Anne piti luennon (Silmänisku) pakotteista ja niitä lähdettiin sitten toteuttamaan. Ja voi vitsit miten hienosti Tikki reagoi pakotteeseen ja myös palautui siitä ihan superisti. Ja vitsit miten se maahanmeno muuttui ihan pirusti erilaiseksi. Tämä oli tosi hyvä treeni meille ja ehkä osaan sitä sitten myöhemminkin aina tarvittaessa käyttämään. Nyt meinaan Tikki ihan oikeasti vajosi sen maahanmenon juuri niille sijoille, wau! Mähän en siis osaa noita suoria pakotteita oikeastaan käyttää ja en siis ole sen takia käyttänyt. Täytyy jatkossa konsultoida enempikin Annea noista, jos löytyisi enemmän asioita joihin niistä olis apua. Ja positiivista myös, ettei Tikki ollut edes yhtään hakatun näköinen ;) ja teki sen jälkeen hommia ihan eri tavalla mulle. Loppuun vielä noutoa kahden kilon kapulalla ja Tikki taas yritti hienosti ja teki töitä. Tällä kertaa ei kapula pudonnut kertaakaan.

Surku-mies teki tänään lähes perussettiä :). Aloitettiin sivulletuloilla ja askeleen-parin seuraamisilla. Meni hienosti! Parit pomput tuli, mutta ei ollenkaan pahasti. Ja seuraaminen oli kyllä ihan super. Pysyy tosi tiiviisti jalan vieressä ja pitää kontaktia upeasti. Surku osaa myös hienosti pysähdyksissä hakea takaisin jalan viereen jos pääsee erkaantumaan liikkeessä. Sitten otettiin meidän perussetistä poikkeavaa eli merkkiä :O. Ekaa kertaa siis. Kokeiltiin eri variaatioilla ja paras tuntui olevan se, että Anne piti Surkua kiinni ja mä vein pallon merkin taaksen. Tässä huomasi taas miten Surku hidastaa vauhtia kun pitää miettiä. Loppujuttujen järjestystä en enää muista, mutta otettiin pari luoksetuloa. Ekassa Anne piti normaalisti pannasta kiinni, mutta kokeiltiin toiseen, että onkin hihnassa. Surku lähtee helposti tulemaan luokse hassusti pää alhaalla/niska kyyryssä ja mietin et auttaisikohan se että on hihnassa. Ja auttoi! Hihna ei haitannut ollenkaan ja koko matkan juoksi pää pystyssä. Otettiin myös noutoa niin, että Surku hihnassa ja sen piti kantaa kapulaa mun vieressä. Monta hyvää toistoa. Sitten vähän istumisia ja maahanmenoja, nyt ei kauheasti sekoittanut noita keskenään.

Onnistuneet ja kivat treenit, kiitos Anne!